perjantai 21. huhtikuuta 2017

Kesä ja rippikoulut tulevat

Missä viipyvät kesä ja hyttyset?

Ulos katsoessaan ei ole voinut viime viikkoina välttyä kysymästä kysymystä "milloin kesä alkaa?" tai "tuleekohan sitä kesää koskaan?". Lunta on satanut lähes päivittäin ja merkkiä kesän tulemisesta ovat antaneet ainoastaan muuttolinnut ja pidentyneet päivät. Nämä järkisyyt yhdessä kalenterin kanssa kertovat, että kesä on tulossa.

Rippikoulutyössä kesää odotetaan innolla, onhan se työmuodon kiireisintä ja samalla ihaninta aikaa - 9 viikkoa täynnä touhua ja toimintaa. Talven pohdiskelut ja suunnitelmat voidaan viimein pyöräyttää tuolloin käyntiin.
Omassa kalenterissani varma merkki kevään saapumisesta on tänä keväänä kaikkien isojen leiri. Lähdimme 27 ihanan isosen kanssa yhden yön leirille leirikeskukseemme haistellaksemme kevään tuulia ja orientoitumaan yhdessä tulevaan kesään. Leirin aikana on tarkoitus valmistella juttuja kesää varten ja kerrata mitä käytännön työtehtäviä isosille oikeasti kuuluu. Isosen perehdyttäminen leirikeskuksen työtehtäviin on yksi osa kesän valmisteluja.


Aamulla, majoitusrakennuksen portailla seistessäni ja lumimäärää katsellessani tajusin, että 46 yötä ja seison tällä samalla paikalla ottamassa kesän ensimmäistä rippikouluryhmää vastaan. Kesä ja hyttyset on ihan kohta.

Kaisa
rippikoulutyöntekijä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti