Onko ok jos riparilla onkin kivaa?

Leirillä ollessa voi sanoa, että olisi olemassa kaksi maailmaa: me täällä ja sitten nuo ulkopuoliset tuolla. Vaikka se kuulostaakin aika hurjalta, silti se on totta. Usein leirillä ollessa tuo ulkomaailma ehtii unohtumaan, sillä meillä on täällä paljon tekemistä ja aikalailla kaikki, mitä ihminen elääkseen tarvitsee - saammehan me syödä viisi kertaa päivässä.

Vierailupäivänä aina raotamme pientä kuplaamme ja päästämme vieraat seuraamaan hetken verran leiriämme. Tämä voi olla hyvinkin tunteikas juttu niin leiriläiselle kuin perheelle ja muille läheisillekin. Ja onhan vanhemmistakin kiva nähdä, millaisessa paikassa lapsi viettää leirinsä. Vierailupäivän jälkeen tunteet voivat olla ristiriitaisia, sillä tällöin pohditaan, että mitä kaikkea voisi olla tekemässä, jos ei olisi riparilla. Perävalojen vilkkuessa muistamme taas, että elämme omassa kuplassamme - tämä voi tuntua joskus ikävältä rutiiniin palaamiselta, mutta entä sitten kun leiriviikko onkin ohi?

Kysyimme tänään erään keskustelun aikana, kuinka moni olisi ollut halukas lähtemään perheensä mukaan, nyt kun leiri on puolivälissä. Vain yksi keskustelussa mukana olleista ilmaisi, että olisihan tuota voinut. Ilmeisesti tällä leirillä on ollut kuitenkin ihan kivaakin, kun halukkaita kotiin lähtijöitä oli niin vähän. Nuoret pitävät kuitenkin siitä, ettei koko kesää olla kotona, vaikka kaikki jutut täälläkään eivät ole lemppareita.

Monet nuorista kamppailevat ennen leirille lähtöä sen fiiliksen kanssa, ettei haluaisikaan oikeasti lähteä. Muiden puheet, kokemukset ja muut stereotypiat jeesustelusta valtaavat mielen ja lähtö alkaa epäilyttää. On helpompi kertoa kauhutarinoita loputtoman pitkistä tunneista, jolloin vain luetaan Raamattua eestaas, alusta loppuun ja lopusta alkuun kuin sanoa, että leirillä olo oli ihan ok.
Nykymaailma on todella raaka tämän suhteen, sillä monet voivat tuomita sinut sen mukaan, mistä pidät tai mihin uskot. Tämä ajatus pelottaa varmasti monia, kun oma paikka voi muutenkin olla hakusessa.

Leirin loppuakohden saattaa kuitenkin herätä ajatus: Onko noloa, jos leirillä onkin ollut kivaa, eikä leirin lopuksi haluakkaan lähteä kotia? Leirin jälkeen ei välttämättä ole kavereita, joiden kanssa keskustella riparin asioista ilman, että saa pilkkaa muilta ihmisiltä. Leirin jälkeen on mahdollisuus jatkaa isoskoulutukseen, mutta tässä tilanteessa kaveriporukatkin saattavat jakautua uudelleen. Tämä on todella ikävä asia, sillä jokainen saisi päättää itse mitä mieltä on mistäkin asista, oli kyseessä sitten usko tai mikä tahansa.

On ok, jos riparilla on kivaa. Tärkeintä et teet just siitä mistä ite tykkäät, uskallat olla just sellanen ku haluut olla. Sä saat uskoo mihin ite haluat uskoa.

Kreeta 

-yökkö-

Pystynkö ylittään itteni?

Leiriä on nyt kulunut kaksi ja puolipäivää. Voimme sanoa, että rutiinit alkavat muodostua tutuiksi. Alamme hieman tuntea toisiamme, eikä enää tarvitse välttämättä pitää yllä mitään hirveää ''roolia'' siitä, millaisena haluaa muiden näkevän sinut.

Riparilla - ja elämässä ylipäätään, tehdään paljon juttuja, joissa ihmisen täytyy ylittää itsensä monin eri tavoin. Osa ihmisistä kokee erilaiset asiat haastaviksi, kun toiset kokevat ne todella helpoiksi. Esimerkkejä on monia; toisille näytteleminen, ääneen lukeminen tai laulaminen on tosi iso juttu. Eikä kaikkeen välttämättä kykene, mutta on tärkeää haastaa itseään - tehdä ja yrittää parhaansa. Jos luovuttaa, ei välttämättä opi mitään. Tämä voi myös harmittaa jälkikäteen.

Mieti sitä tunnetta, kun olet viimeksi ylittänyt itsesi. Milloin olet viimeksi ollut ylpeä itsestäsi? Miltä se tuntui? Pystyitkö seuraavalla kerralla suoriutumaan paremmin kyseisestä asiasta? Ainakin minusta itsensä ylittäminen tuntuu hienolta, eikä asian tarvitse olla välttämättä isokaan. Jotkut asiat pelottavat ja tuntuvat hirveiltä, mutta suurin virhe siinä vaiheessa on se, että teemme niistä asioista itsellemme mörköjä. Tämän jälkeen pelkkä ajatuskin hirvittää, eikä kohta mistään tule mitään.

On tärkeää välillä astua oman mukavuusalueensa ulkopuolelle, sillä kasvu tapahtuu juuri siellä. Vanhoja sananlaskuja on monta, mutta totta on se, että tekee itsellensä ja muille palveluksen, jos ei mene aina sieltä, mistä aita on matalin. Voin antaa suuret kehut kaikille leiriläisille, sillä monet varmasti ovat ylittäneet itsensä kuluneen leirin aikana.

Ja käy! Leirin yhteinen tehtävä keskiviikkona haastoi kaikki osallistumaan
ja astumaan askeleen kauemmas omalta mukavuusalueelta.

Keskellä epämääräistä kuorsausta ja tuhinaa totean että: Hyvää yötä Jeesus myötä kiitos tästä päivästä, se oli kiva!

Kreeta
-yökkö-

Uuteen sopeutuminen

Eka päivä pahin päivä?

Jokaisesta kodista löytyy varmasti nippu jonkinlaisia sääntöjä, joihin kaikkien perheenjäsenten tulee sitoutua. Tietenkin myös meillä täällä leirillä on sääntöjä - onhan tämä meidän koti kahdeksan päivän ajan. Eikä myöskään tule unohtaa sääntöjä, mitä löytyy myös kodin ulkopuolelta. Onhan meillä esimerkiksi kymmenen käskyä, jotka löytyvät Raamatusta, sekä Suomen laki. Ilman sääntöjä elämämme olisi aika kaaosta.

Uuteen sopeutuminen on aina hankalaa, eikä se tapahdu äkkiä. Jotkut sopeutuvat helpommin ja nopeammin kuin toiset, mutta niinhän se menee, me kaikki olemme erilaisia. Ja onhan se nyt tylsää, kun ensimmäisiä asioita, mitä leirillä käydään läpi on pitkä lista turvallisuusjuttuja ja erinäisiä sääntöjä siitä, miten leirillä toimitaan. On kuitenkin tärkeä, että näin suuri leiriporukka pelaa yhteisillä pelisäännöillä, sillä kaikkien säännöt kotona eivät ole samanlaisia.

Kaikille meille ei ole itsestäänselvyys, ettei lippalakkia pidetä sisällä, tai että kädet pestään ennen jokaista ruokailua. Kaikki uusi vaatii aina totuttelua. On ihan ymmärrettävää, ettei uni tule hiljaisuuden alettua, jos kotona valvotaan paljon pidempään. Mutta tässäkin tilanteessa tulee kunnioittaa näitä muita 28 leiriläistä ja tarjota heille hiljainen ympäristö, johon nukahtaa.

 Se, että pidämme itse huolen omasta käyttäytymisestä, tarjoaa meille oivan leiriympäristön. Tämä pätee myös leirin ulkopuolella. Se, että mietimme asioita edes pienen hetken, ennen kuin toimimme, voi auttaa monessakin asiassa. On myös hyvä ajatella oman navan ulkopuolelta, miltä tuo minusta tuntuisi? Miten toivoisin kaverini toimivan tuossa tilanteessa? Usein käytöstavat ja säännöt kulkevat käsikädessä.

Tällaisia ajatuksia tähän yöhön.

Kreeta
-yökkö-

Jännittääkö sulla?

Käylä 3 leiri on nyt saatu startattua. Voit seurata leiriämme blogin kautta. Tämän leirin blogikirjoitusten tavoitteena ei niinkään ole kertoa juttuja siitä, mitä me ollaan täällä tehty vaan käsitellä ja pohtia erilaisia asioita, jotka saattavat sykähdyttää tulevia sekä nykyisiä leiriläisiä, vanhempia tai ihan vaikka omaa riparia muistelevia ihmisiä.

Tänään ajattelin puhua jännittämisestä ja siitä, miltä leirille lähtö ja ensimmäinen leiripäivä voi oikeasti tuntua.

Tämänkin kesän leireillä monille herää paljon kysymyksiä ja jopa pelkoja siitä, mitä tulevalla riparilla tulee tapahtumaan. Opinko mä? Pärjäänkö mä? Saanko mä uusia kavereita? — nää on aika perusajatuksia, vaikka niistä ei kotona puhutakaan ääneen. On todella ok, että jännittää. Meitä työntekijöitäkin jännittää ihan jokainen leirille lähtö. Mä ainakin voin myöntää, että aina jännittää ees vähäsen. Ois ehkä jopa huolestuttavaa, jos ei ois pienintäkään jännityksen tuntua, koska kaikki leirit on aina erilaisia.

Se, että me luullaan tuntevamme ne ihmiset ketkä sinne on tulossa, on ihan harhaa. Loppupeleissä me ei leirille lähtiessä vielä tiedetty mitään muuta suurimmasta osasta kuin nimi ja jotain satunnaisia juttuja siitä, mitä on aiemmin kuultu. Leiri on todella tiivispaketti. Voisin veikata, että loppuleiristä me voidaan oikeasti väittää tuntevamme näitä ihmisiä edes hiukan paremmin.

Eka päivä on nyt kuitenkin kaikkien muiden, paitsi mun osalta paketissa. Toivottavasti suurimmat jännitykset leirille tulosta on aamulla ohi, että voidaan alkaa keskittyy meidän leirielämään ihan täysillä.


Kreeta
-yövalvoja aka yökkö-