torstai 28. kesäkuuta 2018

Pystynkö ylittään itteni?

Leiriä on nyt kulunut kaksi ja puolipäivää. Voimme sanoa, että rutiinit alkavat muodostua tutuiksi. Alamme hieman tuntea toisiamme, eikä enää tarvitse välttämättä pitää yllä mitään hirveää ''roolia'' siitä, millaisena haluaa muiden näkevän sinut.

Riparilla - ja elämässä ylipäätään, tehdään paljon juttuja, joissa ihmisen täytyy ylittää itsensä monin eri tavoin. Osa ihmisistä kokee erilaiset asiat haastaviksi, kun toiset kokevat ne todella helpoiksi. Esimerkkejä on monia; toisille näytteleminen, ääneen lukeminen tai laulaminen on tosi iso juttu. Eikä kaikkeen välttämättä kykene, mutta on tärkeää haastaa itseään - tehdä ja yrittää parhaansa. Jos luovuttaa, ei välttämättä opi mitään. Tämä voi myös harmittaa jälkikäteen.

Mieti sitä tunnetta, kun olet viimeksi ylittänyt itsesi. Milloin olet viimeksi ollut ylpeä itsestäsi? Miltä se tuntui? Pystyitkö seuraavalla kerralla suoriutumaan paremmin kyseisestä asiasta? Ainakin minusta itsensä ylittäminen tuntuu hienolta, eikä asian tarvitse olla välttämättä isokaan. Jotkut asiat pelottavat ja tuntuvat hirveiltä, mutta suurin virhe siinä vaiheessa on se, että teemme niistä asioista itsellemme mörköjä. Tämän jälkeen pelkkä ajatuskin hirvittää, eikä kohta mistään tule mitään.

On tärkeää välillä astua oman mukavuusalueensa ulkopuolelle, sillä kasvu tapahtuu juuri siellä. Vanhoja sananlaskuja on monta, mutta totta on se, että tekee itsellensä ja muille palveluksen, jos ei mene aina sieltä, mistä aita on matalin. Voin antaa suuret kehut kaikille leiriläisille, sillä monet varmasti ovat ylittäneet itsensä kuluneen leirin aikana.



Ja käy! Leirin yhteinen tehtävä keskiviikkona haastoi kaikki osallistumaan
ja astumaan askeleen kauemmas omalta mukavuusalueelta.

Keskellä epämääräistä kuorsausta ja tuhinaa totean että: Hyvää yötä Jeesus myötä kiitos tästä päivästä, se oli kiva!

Kreeta
-yökkö-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti