Ensimmäinen leiripäivä
Ensimmäinen leiripäivän alkajaisiksi isoset ja työntekijät
saapuivat leirikeskukseen hyvissä ajoin valmistelemaan tulevan leiriviikkoa.
Leiriläisten saapuessa paikalle huoltajiensa kyydeillä oli kaikki tavarat saatu
valmiiksi paikoilleen ja leiri oli valmis alkamaan. Huoltajien seuratessa
alkuinfoa kirkossa, leiriläiset touhusivat majoitusrakennuksessa isosten
ohjeistuksella ja pian kaikilla olikin jo selvänä omat nukkumapaikkansa.
Iltapäivän aikana leiriläisille selvisi omat ryhmät, missä
he saivatkin jo samalle illalle pohtia pelisäännöt leirille. Ryhmätehtäviin
tartuttiin innolla. Nuoret keksivät erittäin hyviä yhteisiä pelisääntöjä esimerkiksi
kunnioitetaan muita, ei kiroilla, kunnioita hiljaisuus aikaa…
Illasta leiriläiset pääsivät ryhmissään kiertämään erilaisia
tehtävärasteja. Tehtävärasteilla tarvittiin taitoa kuunnella toista,
yhteistyökykyä ja hyvää muistia. Ja sitten tulikin jo aika päättää ilta
iltahartauteen ja hiljentyä nukkumaan.
Silja
mediaisonen
mediaisonen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti